”Ei me tässä oltaisi, jos osattaisiin kaikki asiat.” Vuorovaikutustutkimus ryhmähoidosta Hämeenlinnan vankisairaalan päihdekuntoutusjaksolla

Viime vuosina suomalaissa vankilatutkimuksessa on arvioitu vangeille suunniteltujen päihdehoito-ohjelmien laadullista puolta. Tässä pro gradu -tutkielmassa etenen kyseisellä jatkumolla ja keskityn tarkastelemaan Hämeenlinnan vankisairaalan päihdekuntoutusjakson päihderyhmiä ja niiden vuorovaikutusta. Olen kiinnostunut siitä, minkä tyyppinen vuorovaikutus luonnehtii hyvin toimivaa ja onnistunutta päihderyhmää, ja minkä tyyppinen vuorovaikutus puolestaan on tunnusomaista huonosti toimivalle ja epäonnistuneelle päihderyhmälle. Tutkimusaineisto on kerätty syksyllä 2005 Hämeenlinnan vankisairaalan päihdekuntoutusjaksolta. Aineistona käytetään videoituja päihderyhmän kokoontumisia, kirjallisesti tuotettuja eläytymismenetelmätarinoita sekä vankien ryhmähaastatteluun perustuvaa materiaalia. Videoitujen päihderyhmien vuorovaikutusta olen tarkastellut kvantitatiivisella analyysimenetelmällä, jonka Robert F. Bales on varta vasten kehittänyt ryhmävuorovaikutuksen tutkimiseen. Päihderyhmien onnistumisen ja toimivuuden arvioinnissa olen nojannut ryhmään osallistuneiden vankien ja ohjaajien näkemyksiin, ja tarkastellut niitä eläytymismenetelmäksi kutsutun laadullisen orientaation kautta. Tutkimus osoitti, että päihderyhmän onnistumista edesauttoi aktiivinen ja eloisa vuorovaikutus, johon sisältyi vilkasta mielipiteiden vaihtoa, tiedon jakamista sekä monipuolista tunneilmaisua. Vuorovaikutukseltaan hyvin toimivaa ryhmätapaamista kuljettivat onnistuneesti eteenpäin avoin, rehellinen ja aito keskustelu sekä sen kautta syntyneet uudet näkökulmat ja oivallukset. Myös vertaisryhmän tuki, kokemusten jakaminen, keskinäinen avunanto, konkreettisella tasolla liikkuminen ja riittävät ajalliset resurssit nousivat vuorovaikutukseltaan onnistuneen päihderyhmän keskiöön. Toimiakseen hyvin päihderyhmän vuorovaikutuksen ei tarvinnut kulkea vain sulavaliikkeisen tanssin askelin, vaan se sai olla myös rosoista ja sisältää paikoin voimakastakin negatiivista tunneilmaisua. Päihderyhmän epäonnistumista siivitti vuorovaikutuksen passiivisuus sekä tehtäväkeskeisyyden, lähinnä ohjaamisen ja kysymysten painottuminen ryhmän tunneilmapiirin jäädessä latteaksi, samanmielisyyttä suosivaksi. Liian abstraktit aiheet sekä liian tiukassa struktuurissa eteneminen kylvivät epäonnistumisen siementä, mikä näkyi päihderyhmissä valheellisuutena, kohtaamattomuutena ja entiseen, rikolliseen ajattelutapaan liittyvänä kanssakäymisenä. Huonosti toimivan päihderyhmän sulkeutuneessa, jähmeässä ja epärehellisessä kanssakäymisessä jäätiin kauaksi päihderyhmien perustehtävästä, päihteettömän elämäntavan tavoittelusta. Jatkossa vankiloiden hoito-ohjelmia tutkittaessa ja arvioitaessa olisi asianmukaista paneutua siihen, minkälaisin vuorovaikutuksellisin keinoin erilaisista sudenkuopista päästään pois kohti onnistumisen avaimia. Avainsanat: vuorovaikutustutkimus, vankilatutkimus, päihdekuntoutus, balesilainen interaktioanalyysi (IPA), eläytymismenetelm